En on ole mikään suuri makean ystävä, enkä juuri ole innostunut leipomisestakaan. Koulussa opettaja on sanonut, että kun opit tekemään esim. kukkakaaligratiinin, osaat tehdä kaikki gratiinit. Tämän filosofian innoittamana päätin leipoa elämäni ensimmäisen liivatekakun. Huikean onnistumisen tunteen jälkeen, päätin nostaa panoksia ja keksin itse reseptin, jota lähdin toteuttamaan ja lopputulos oli seuraava.
Kuningatarkakun ohje:
Pohja:
300g suklaakeksejä rouhittuna (itse käytin cookieseja)
90g sulatettua voita
Täyte:
3dl vispikermaa
300g mustikoita
300g maitorahkaa
1.5dl sokeria
7 liivatelehteä
1dl kiehuvaa vettä tai mustaherukkamehua
Pinnalle:
300g vadelmia
200g mansikoita
1dl sokeria
5 liivatelehteä
1dl mansikka mehua (tai jotain muuta punaista)
Sekoita keksimurut ja sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.
Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon soseutetut mustikat sekä rahka. Liota liivatelehtiä 5 min. kylmässä ja väljässä vedessä. Purista ylimääräinen vesi pois ja laita liivatteet deesiin kiehuvaa vettä, tai mustaherukkamehua. Liuota liivateseos mustikka-vaahtoon ja kaada pohjan päälle.
Soseuta marjat tehosekoittimessa, tai sauvasekoittimella tasaiseksi, sokerin kera. Liota liivatelehtiä 5 min. kylmässä ja väljässä vedessä. Purista liivatteista vesi pois ja sulata ne kiehuvaan mehuun. Lisää liivateseos survottujen marjojen sekaan. Kippaa mustikka-kerroksen päälle ja hyydytä jääkaapissa useita tunteja.
Kärsivällisyys kuitenkin palkitaan ja paremman lopputuloksen saat, jos odotat yön yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti